Heidi Hautala ([info]heidi_hautala) wrote,
@ 2008-11-24 10:32:00
Previous Entry  Add to memories!  Tell a Friend!  Next Entry
Politiikka pois politiikasta – kaikki valta yhtiölle?


SAK:n puheenjohtajaehdokkaana mainittu edunvalvontajohtaja Lauri Lyly antaisi markkinavoimien päättää, kuinka monta uutta ydinvoimalaa Suomeen rakennetaan. Hän arvostelee maan hallitusta siitä, että se haluaa rajoittaa niiden lukumäärää.

On surullista todeta jälleen kerran, miten kauas ammattiyhdistysliike on harhautunut juuriltaan. Kun jopa poliittinen oikeisto vaatii finanssihaaksirikon jälkeen markkinoiden säätelyä, SAK:n edunvalvontajohtaja antaisi päätöksenteon ydinvoimasta yhtiöiden käsiin. Politiikka pois politiikasta, kuuluu ay-johtajan neuvo.

Lyly väheksyy ydinenergialakia, jonka mukaan hallituksen ja eduskunnan on arvioitava jokainen ydinvoimalahakemus erikseen ja pohdittava, onko hanke yhteiskunnan kokonaisedun mukainen. Lainsäätäjä on nimenomaisesti halunnut säilyttää poliittisen harkinnan asiassa, jossa riskit ovat valtaisia ja jätteitä täytyy säilöä satoja tuhansia vuosia.

Eri puolilla Suomea on parhaillaan vireillä viisi ydinvoimalahanketta. Tilanne on aivan ainutlaatuinen aikaisempaan ja myös muihin länsimaihin verrattuna. Kannattaako juuri Suomen haluta Euroopan ydinparatiisiksi, uraanikaivoksineen ja ydinjätehautoineen? Ydinvoimakeskustelu on Suomessa kutistunut sen pohtimiseksi, kuinka monta ydinvoimalaa tarvitaan.

Samaan aikaan kovasta onnestaan kansainvälisesti tunnettua Olkiluoto 3:sta rakentava Areva on tyytymätön uraaninvaltauslupiensa viipymiseen. Yhtiö on nyt ottanut oikeuden omiin käsiinsä Ranualla ja ryhtynyt uraaninhimossaan kaivamaan syviä monttuja, kaivoslaista välittämättä. Areva jopa harkitsee tekevänsä työ- ja elinkeinoministeriön hidastelusta oikeuskanslerille tutkintapyynnön!

Näin mustasta tulee valkoista ja valkoisesta mustaa.

Ympäri Suomea ihmiset saavat kokea, kuinka ydinvoimahankkeita edistetään painostamalla ja pakottaen. Kuopion piispa Wille Riekkinen puhui kesällä Kontiolahden ja Enon uraanikaivoshanketta vastaan, ja nyt hänestä on tehty tuomiokapitulille kantelu. No, onneksi Simon kirkkoherra on sitä mieltä, että Luoja on luonut ydinvoiman ihmisen hyödynnettäväksi. Fennovoimalle tämä lausunto oli siunaus sen havitellessa ydinvoimalaa Simoon.

Ydinvoimala- ja uraanikaivoshankkeet piinaavat erityisesti köyhiä, syrjäisiä alueita. Olisi jo aika huomata, kuinka että ydinvoima kylvää riitaa ja hajottaa voimia, joita ne nimenomaan tarvitsevat elinvoimaisiksi kehittyäkseen.

Antautuminen ydinvoimalle on mielikuvituksen ja tahdon puutetta. Vaihtoehtoja on. Maailmalta kantautuu tietoja, että uusiutuva energia on valtaisan boomin edessä, finanssikriisistäkin huolimatta.

Sähkömarkkinat yhdentyvät Euroopassa sellaista vauhtia, että ajatus kotimaisesta sähköntuotannosta ja omavaraisuudesta on muodostumassa illuusioksi.

Blogimerkintä on julkaistu myös Vihreiden blogissa



(Post a new comment)

Ydinvoima vai kasvihuonekaasut
(Anonymous)
2009-03-07 04:48 am UTC (link)
Vaikka kuinka pelottavalta se ydinvoima tuntuu, niin vielä pelottavammalta tuntuu se että ilmaston keskilämpötila nousee koko ajan. Eikö?

En ole kenenkään nähnyt tuovan aitoja vaihtoehtoja Suomen energiaomavaraisuudelle tai kasvihuonekaasujen vähentämiselle. Ja kun kohta siirrytään sähköautoihin on pakko tuottaa sähköenergiaa 500% yli oman kulutuksen joka menee lämmitykseen ja valaisutkseen yms. Tuo loppu menee liikenteeseen ihan "pian".

En ainakaan haluaisi olla millään muotoa riippuvainen Venäjältä tuotavasta ydinenergiasta tai kaasusta, kuten tiedät siellä ei ihan niin tarkkoja olla näistä ympäristöasioista.

Omavarainen sähköenergia ei ole illuusio vaan se on todellisuutta jo tässä lamassa. Ei me voida työntää sähköenergiantuotannosta tulevia ongelmia ulkomaille. Niihin voidaan vaikuttaa siellä vielä vähemmän.

Koko tämän keskustelun ja päätöksenteon ympäriltä pitäisi poistaa broileri-poliitikot ja ay-nuijat. Nyt tarvitaan fyysikkoja/insinöörejä/ekonomeja ja nopeaa toimintaa.

Ystävällisin Terveisin

Tuomo

(Reply to this)


Create an Account
Forgot your login?
Login w/ OpenID
English • Español • Deutsch • Русский…